perjantai 2. elokuuta 2013

Valmista tuli ja tipalle meni


Nyt voi nostaa hetkeksi kintut kohti kattoa ja huokaista.
Valmista tuli määräaikaan mennessä, tasan, minuutilleen. Isäntä huuteli kellon kulkua viimeisen tunnin aikana ja minä sinnikko neuloin ja päättelin.

Jossain vaiheessa haasteeni näytti onnistuvan todella helposti, joten en tehnyt töitä koko heinäkuuta tasaiseen tahtiin. Viimeisinä päivinä kuitenkin sitten tuli mutkia matkaan.
Yksi työ piti purkaa, yhdestä loppui lanka ja viimeisen aloituksen jatkaminen valmiiksi meni melkoisen myöhään.
Ihan viimeisten juttujen kädenjälki ei ole todellakaan parasta mahdollista ja ehkä otan ne joskus korjaukseen jopa. Jokainen työ on nyt kuitenkin valmis ja käyttökelpoinen muuten.

Vaikka toimintamallina "älä tee ajoissa mitään, minkä voi jättää viimetinkaankin" ei olekaan kovin kannattava, niin viimeisen illan parituntinen oli kyllä hauska haaste! Olisi ollut huomattavasti tylsempää olla ajoissa valmiina.
Jos aikataulut pysyvät samanlaisina, niin eka kerta ei jäänyt vikaksi :)

T. PirittaAa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti